Jo neljättä kertaa suunnattiin koko lauman kanssa perjantaina Kokkolan KLAG-kisoihin. Ensi vuodellekin on jo mökkivaraukset tehtynä, joten perinne jatkuu edelleen. Urho ei ihan vielä ensi vuonna pääse kisaamaan, mutta toivotaan, että Pimu ja Minni säilyy kisakunnossa ja reissu toteutuu. Perjantaina kisattiin Pimun kanssa yksi agirata, lauantaina kaksi ja sunnuntaina agi- ja hyppyradat. Koko viikonlopun aikana en ajatellut toko-juttuja yhtään, eikä myöskään treenattu mitään, joten oli kyllä ihan vain agiviikonloppu.
Perjantaina tuomarina oli Vesa Sivonen ja hyvin suoraviivainen ja helpohko rata. Rimoja kolisi muutamia, mutta vain yksi lopulta tuli alas, joten kylläpä harmitti! Oli niin lähellä! Tästä löytyy myös video: https://vimeo.com/45829809
Lauantaina aloitettiin Anne Viitasen radalla. Heti alussa oli kepit 90 asteen kulmassa, ja pitkäksihän se kaarros venyi, joten taipui kakkosväliin. Toka yritys myös pieleen, mutta kolmannella onnasi. Sitten tuli suoran putken jälkeinen rima alas, mutta siitä eteenpäin jatkettiin ihan mallikkaasti. Ärsyttävästi ratatyöntekijät nukahti tässä kohtaa, ja alkoi nostella sitä tippunutta rimaa vasta siinä vaiheessa, kun me oltiin jo melkein tulossa loppusuoralle, jossa mentiin se sama hyppy. Onneksi ratahenkilö pääsi juuri pois alta, eikä Pimun tarvinnut hypätä sitä päin, mutta sen verran hämääntyi, että seuraava rima tuli alas. Tuloksella 20 maaliin, joista toinen rima ei kyllä ollut yhtään Pimun vika. Tästä on video, mutta ei vielä netissä.
Lauantain toinen agirata oli Kari Jalosen, ja vaikutti tosi kivalta, ainoastaan puomin jälkeinen muuri-hyppy-kuvio vähän mietitytti. Siinä ne virheet sitten tulikin, eli puomin jälkeiseltä muurilta vedin Pimun ohi, kun varoin liikaa viereistä hyppyä. Seuraava rima sitten alas ja seuraavasta hypystä taas ohi, eli näillä kolmella esteellä 15 virhettä ja muuten puhtaasti. Kepeille ohjauksessa tuli vähän käytettyä polvea, mutta ei saatu kosketusvirhettä. Tästäkin on video tulossa nettiin.
Sunnuntaina eka Viitasen agirata ja tutustuminen klo 08:00. En siis todellakaan ollut vielä kunnolla hereillä tuohon aikaan, joten siihen nähden meni aika hyvin. Melko alussa tultiin A:lle vinosti ja alla oleva putki pahasti tyrkyllä, joten sinnehän se sujahti. Tästä jatkettiin loppuun asti ihan hyvin, mutta yhdestä hypystä mentiin vielä ohi ja yksi rima taisi tippua. Tästä ei ole videota, sillä kukaan meidän seurueesta ei yllättäen jaksanut herätä katsomaan meidän rataa. :D
Vielä oli Jalosen hyppäri jäljellä. Olipahan mielenkiintoinen viritys: putkeen, putkeen, putkeen.... Radalla oli kuusi putkea, jotka mentiin seitsemän kertaa. Todellinen Pimun unelmarata siis. Ainoastaan yksi ansaputken ohitus mietitytti, muuten olin ihan selvillä mitä teen. Alussa Pimu osasi hienosti pitää rimat ylhäällä, vaikka menin kakkosriman taakse vastaanottamaan. Harmillisesti kepeille käännössä olin liian kauan rintamasuunta väärään suuntaan ja Pimu bongasi viereisen hypyn. Hyllytettiin siis siihen, mutta loppuradalla saatiin tehtyä mm. hienosti keppien jälkeinen niisto ja se hankala ansaputkikohtakin onnasi täydellisesti. Eikä yhtään rimaa alas! En tiedä kuvasiko tätä kukaan, mutta jos kuvasi, niin video tulee näytille.
Urho suoritti koko viikonlopun ajan mallikkaasti kisaturistin roolia ja osasi käyttäytyä hienosti. Se on taas (yllättäen) kasvanut ja painaa jo 6,6kg. Hihnakäppäily sujuu jo hienosti ihan yksinkin ja kisapaikallakaan ei pelännyt mitään ja meni reippaasti tutustumaan kaikkiin pentulällyttelijöihin. Tosi hyvältä vaikuttaa. :)
Huomenna sitten Pimulla suuri koitos, eli VOI-koe. Tänään käytiin tallilla tekemässä ruutu ja metalli kissanruoan voimalla sekä vähän kaukoja ja stoppeja. Näillä eväillä siis mennään ja katsotaan mihin se riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti