Eilen sitten koitti se päivä, kun Urho joutui olemaan ekaa kertaa ikinä työpäivän mittaisen ajan "yksin" kotona. Hieman jännitti tulla töistä kotiin. :D Olin ihan varma, että siellä on tehty kunnon remontti. Tuhot osoittautui kuitenkin tosi pieniksi, yksi tulostettu valokuva, jossa Nelli, Minni & Pimu, oli revitty pieniksi palasiksi, samoin Jussin veljenpojan kuvaa oli vähän nakerrettu. Oma vika, kun ne unohtui kirjahyllyyn vähän turhan alas. Keittiön lokerikoista oli myös levitelty astiapyyhkeet pitkin kämppää, mutta siinä ne "tuhot" oikeastaan olikin. Ilmeisesti Pimu oli viihdyttänyt pienokaista sen verran hyvin, ettei tarvinnut muuta puuhastella. Päätettiin pitää nyt toistaiseksi kaikki koirat samassa tilassa myös poissaollessa, sillä Urho ei pääse sohvalle, joten aikuiset koirat saa sieltä halutessaan turvapaikan.
Pimun kanssa treenattiin eilen tokoa Koirakoutsilla. Menipähän tosi hienosti! Näköjään kannattaa olla viikko treenaamatta ja sitten vielä dumpata koirat viikonlopuksi Miikulle hoitoon. Pimu oli niin hyvällä asenteella, kun pitkästä aikaa pääsi mun kanssa kaksin treeneihin. Se on taas ollut kotona vähän kärttyisä pikkukoirille, kuten se on aina kun tulee hoidosta kotiin. Pääsi vissiin taas tottumaan hyvään bortsuseuraan, niin ei enää pienet kiinnosta. :D
Tehtiin eka ruutu. Meni ihan superisti ruutuun ja käskystä maahan. Sitten kun lähdin kävelemään, nousi ylös, joten käskin taas maahan ja kävelin sitten melkein loppuun ja menin palkkaamaan. Toisella yrityksellä nousi taas ylös kun olin kävellyt vähän matkaa, joten tätä pitää nyt treenata. Ruutu löytyi molemmilla kerroilla tosi hienosti! Sitten tunnari. Tehtiin yksi kisamainen toisto siten, että kuvio ja oman paikka oli sama kuin kokeessa. Onnasi tosi hyvin!! Sitten vielä kaukot kisamaisesti. Kaikki vaihdot oikein, mutta ihan pikkuisen tuli eteen S-I-vaihdossa. Todella hyvän mielen treenit, ja hyvä niin, sillä pitkän pohdiskelun jälkeen laitoin sittenkin eilen viimeisenä ilmoittautumispäivänä ilmon piirinmestaruustokoihin 5.8. Samalla vauhdilla meni sitten ilmo myös Pälkäneelle 19.8.
Vielä hieman pikkukoirista. Nelliltä otettiin eilen vihdoin koepala nielusta, ja oli kuulemma sen verran pahan näköinen, että kyllä se granuloomalta vaikutti. Odotetaan kuitenkin vielä koepalan tulos ennen kuin aloitetaan kortisonikuuri. Lisäksi siltä poistettiin hammaskiveä + yksi etuhammas. Muitakin hampaita siellä jo heiluu, joten isompi suuremontti täytynee tehdä vielä loppuvuodesta. Muuten se on voinut nyt ihan hyvin kuten myös Minni, joka on melkeinpä elämänsä kunnossa. Minnin varalle tehdäänkin nyt kisasuunnitelmia loppuvuodelle, ja viimeisen sertin metsästys alkaa toden teolla. Ensin kisataan kuitenkin piirinmestaruudet tänä lauantaina, sekä yksilöissä että joukkueesssa. Saapa nähdä vieläkö mun taika pitää... Oon kaksi kertaa ollut piirinmestaruusjoukkueessa mukana ja molemmilla kerroilla voittanut. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti