maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kisavideot

Tässä vielä videot sunnuntailta:

Pimu A-rata
Pimu B-rata
Minni A-rata
Minni B-rata

Treeniä ja kisoja

Viime viikolla treenailtiin ti-pe joka päivä SDP:llä. Alkuviikosta Urhon ja Priiman kanssa, loppuviikosta pääsi Pimu ja Minnikin mukaan. Ei millään enää muista mitä kaikkea kenenkin kanssa on tehty, mutta ainakin Minnin kanssa kokeiltiin puomille länkiä. Ajattelin nyt vaihtaa taktiikkaa ja vetää sen puomin kontaktilta alas samalla tavalla kuin keinulla ja A:lla. Pimun kanssa treenattiin pääasiassa rataa ja saatiinkin perjantaina mentyä 24 estettä nollalla, mikä on todella harvinaista meille. Nellikin pääsi tekemään pienet treenit, edellisestä kerrasta onkin jo vissiin vuosi aikaa. Se oli niin innoissaan, mutta ei se enää oikein mitään osannut. :D Juoksenteli vaan päättömästi ympäri kenttää ja huusi lujaa.

Perjantaina treenattiin myös Miikun kanssa viestiä pitkästä aikaa. Urho oli erittäin pätevä ja juoksi hienosti joka pätkän. Priima oli vähän unohtanut asioita, tai sitten se vaan meni sekaisin kun vaihdettiin Miikun kanssa paikkoja.

Sunnuntaina kisattiin SDP:llä Pimun ja Minnin kanssa. Pimulle normitulokset hyl ja 10, Minnille niinikään normitulokset nolla ja nolla. :)

Pimun agirata kaatui jo esteen nro 4 jälkeen, kun eräs irtosi omapäisesti putkeen. Loppurata mentiin sitten vain puoliksi kun kaarsin puomin jälkeen jo kohti maalia. Kaikki kontaktit kuitenkin ihan jees ja kepit myös. Pimun hyppärillä oli hankala alku ja jouduin menemään vastaanottamaan renkaan taakse. Eka rima tästä johtuen alas ja puolessa välissä tuli myös toinen rima, tai oikeastaan siiveke, alas kun ohjasin huonosti ja Pimu meinasi mennä hypystä ohi. Sijoitus 4., joten ei mikään ihan helppo rata ollut muillekaan.

Minni tempaisi normituplanollan huonoilla sijoituksilla (7. ja 7.). Sertiin ei oltaisi ehditty mitenkään, mutta ihan perus Minni-vauhtia mentiin. Puomin kontaktin vedätin ja takatassuilla osui kontaktille. Tuurilla siis mennään edelleen.

Pääsiäisenä on edessä kova kisaturnee Liedossa. Pimulle jopa 6 starttia ja Minnille 5. Katsotaan nyt kuitenkin lähempänä mennäänkö ihan kaikkia, varsinkaan Minnin kanssa.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Jokaiselle jotakin, ainakin melkein

Huh, olipa pitkä päivitystauko. Puuhailtu ollaan silti kaikenlaista, joten tässä pikakertausta viikon ajalta.

Viime keskiviikkona Urho päätti yrittää taas itsemurhaa ja vetäisi paketillisen viinirypäleitä työpäivän aikana. Rangaistukseksi se ei päässyt illalla tokoilemaan, vaan otin Pimun sen sijaan. Teemana oli seuraaminen, joten sikälikin oli Pimulle erittäin sopivat treenit. Seuraamisen lisäksi tehtiin liikkeestä istuminen, joka saatiin vihdoin mokattua! Pimu reagoi Miikun käskytykseen ja jäi seisomaan kun Miikku sanoi käsky. Tästä lähtien treenataan siis aina liikkurin kanssa, jospa saataisiin mokattua myös jonkun muun käskytyksellä.

Torstaina Pimun valkkuagissa oli teemana rata ja tehtiin yhtä vanhaa Mouhis-rataa. Vielä oli aika hyvin muistissa mitä ohjauksia kannattaa missäkin kohtaa yrittää, joten päästiin hyvin rataa eteenpäin. Kepit meni tosi superisti joka kerta, vaikka ekassa kohdassa kulma oli vaikea ja toisessa koiran piti hakeutua sinne itsenäisesti viereisen renkaan sijaan. Huippua! Yhdessä kohdassa menin reilusti pois mukavuusalueelta ja vedin kaksi saksalaista peräkkäin. Vähän vaati hinkkausta, mutta olipahan tiukat käännökset kun saatiin se onnistumaan. Rimat (60-65cm) pysyi tosi hyvin.

Perjantaina ei tehty mitään, mutta lauantaina oli kevään tähän mennessä "tärkein" koitos, nimittäin YLÖKKin Agiwars Cupin finaali. Haettiin Priima myös mukaan kisoihin, joten sen kanssa menin mölleihin ja Minni puolusti Cupin ykkössijaansa kisaavissa. Möllien rata oli taas pelkkiä hyppyjä ja putkia, joten ihan peruskauraa. Priima oli tällä kertaa jo hieman enemmän mukana meiningeissä, joten saatiin tehtyä ihan sujuva rata. Viimeisestä hypystä tosin mentiin ohi, joten vitonen tulokseksi, mutta sijoitus silti hienosti 2. Tästä on myös video: https://vimeo.com/61998353

Kisaavien rata oli yhtä pyörimistä samoilla esteillä ja tällä kertaa oli myös puomi saatu ängettyä radalle. Minni teki taas ihan perusvarman nollan, tosin puomin kontakti oli tooodella epämääräinen. (tälle täytyy oikeastikin nyt tehdä jotain!) Sijoitus osakilpailussa oli 2. ja lopulta voitettiin mini-kisaavien CUP, joten saatiin ilmaisia startteja kesän agirotuun. :) Cupin pistelaskun kanssa oli alkuun pientä hämminkiä ja ensin Minniä ei kuulutettu ollenkaan palkintojenjakoon, sillä sen tuloksia ei oltu otettu mukaan. Einarin kanssa käytiin sitten kysymässä, että mites Minnin sijoitus ja sitten se kuulutettiin sijalle 2. Käytiin kuitenkin vielä kerran kysymässä pisteistä ja sitten ne vasta laskettiin oikein ja todettiin, että Minni sittenkin voitti koko CUPin. Pientä härdelliä siis, ja onneksi Einari oli mukana ja valppaana pisteiden suhteen. Itse en varmaan olisi kehdannut kysellä mitään ja tyytynyt "häviöön".

Sunnuntaina osallistuttiin Priiman kanssa Jari Salmelan koulutukseen. Priima ei ollut oikein agituulella, joten oli melkoisen hidasta touhua taas sen kanssa. Jari kuitenkin sanoi, että ei kannata vielä luovuttaa sen kanssa, että kyllä se voi vielä syttyä lajiin. Huhtikuussa on vielä toinen Jarin koulutus, johon ollaan ilmoittauduttu, mutta saa nähdä menenkö sinne sittenkin Pimun kanssa. Tällä hetkellä en ole kovin luottavainen sen suhteen, että Priima vielä joskus menisi täysiä radalla.

Maanantaina Minni ja Pimu pääsi Turkuun Tanjan käsittelyyn. Pimulla oli kaularanka tosi jumissa, joten sitä hoidettiin sitten taas pitkään. Ilmeisesti tämä on seurausta Urhon törmäilyistä. Minni oli taas parempi, mikä on tosi hienoa!

Tiistaina treenailtiin mun loman kunniaksi päivällä SDP:llä Urhon ja Priiman kanssa. Urho teki mm. kehikkoa, rengasta, niistoa, keinua ja kyllä me ihan vähän tokoiltiinkin. Priiman kanssa treenailtiin päällejuoksua ja pakkovalssia. Se oli tosin taas vähän nihkeä, joten tehtiin myös helppoja radanpätkiä, että saataisiin vähän lisää intoa. Treenailut jatkuu tänään ja todennäköisesti koko loppuviikon.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Ma tokot ja ti agit

Maanantain tokoissa tehtiin taas lähinnä EVLää. Ekassa setissä merkkiä, ruutua ja tunnari. Tokassa ohjattua ja luoksetulon stoppeja. Taas olin laatinut liian vähän treenattavaa käytössä olevaan aikaan nähden, mutta parempi näin päin. Merkillä siis aloitettiin ja onnasi heti hienosti kaukaa. Sitten tuli joku häiriö ja Pimu alkoi tarjota maahanmenoa merkille. Plääh, tätä se on nyt alkanut tehdä. Sitten yksi ruutu ensin VOI-tyyliin ja sen jälkeen koitettiin merkin kautta. Hyvin meni merkille, mutta lähti sieltä sitten haahuilemaan taaksepäin, ilmeisesti etsi ohjatun kapuloita. :D Ihan ymmärrettävä moka, sillä ei olla ruutuun lähetystä tehtykään vielä montaa kertaa merkiltä. Kun kapuloita ei löytynyt, niin lähti kuitenkin ruutuun. Toisella yrityksellä teki tosi hienosti ja suoraan ruutuun merkiltä. Huippua! Loppuun vielä tunnari, joka onnasi nyt hienosti. Otti oman heti kun osui kohdalle.

Välissä tehtiin paikallamakuu, mutta Pimu ei osallistunut liiallisen pakkasen takia. Tehtiin myös yhteiset häiriötreenit, jossa puolet porukasta häiriköi muita. Pimun kanssa tein ihan vaan perusasentopönötystä häiriössä. Tosi hienosti se pystyi olemaan, korvat vaan kääntyili ja ilme oli välillä melko kauhistunut, mutta pystyi pitämään kontaktin.

Toisessa setissä sitten ohjattua ilman keskikapulaa. Tällä kertaa haettiin vasenta ja kapulat noin 4m päässä merkin tasosta. Ekalla kerralla vein sen merkille ja lähetin siitä hakemaan, mutta sitten tuli joku häiriö ja se lähti tulemaan kohti. Oli vissiin liian vauva-harjoitus, joten päätin vaan lähettää sen merkille. Toisella yrityksellä sitten tarjosi taas maahanmenoa merkillä. ARGH. Pari merkki-hinkkausta väliin ja sitten vielä yksi yritys merkin kautta kapulalle, joka onnasi tosi upeasti!

Tiistaina aksattiin Pimun kanssa Mouhiksella, jossa teemana oli päällejuoksut, twist ja saksalainen. Ei siis mitenkään kankean ohjaajan vahvimpia alueita, mutta yllättävän hyvin saatiin tehtyä. Meidän ongelmat liittyi taas ihan johonkin muihin asioihin, kuten putkista/putkeen ampumisiin. Saatiin kuitenkin taas tehtyä koko rata loppuun asti, joten kyllä me oltiin melko hyviä. Meidän saksalaiset on kyllä kehittyneet tosi paljon, kun nykyään uskallan lähteä aikaisemmin ohjauksista liikkeelle, enkä odottele joka välissä.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Ei sit kisattukaan

Eiliset LAGUn kisat jätettiin sittenkin väliin. Aamulla oli lähemmäksi 20 astetta pakkasta ja kisapaikka oli lämmittämätön, joten tein päätöksen säästellä koiria ja jäädä kotiin. Hieman kyllä harmitti, mutta jos Minni olisi kylmässä kisaamisesta mennyt jumiin tai hajonnut pahemminkin, niin vielä enemmän se olisi harmittanut. Kisatulosten perusteeella valioituminen olisi voinut olla ihan mahdollista ja maxi2-luokassa olisi millä vaan tuloksella ollut palkinnoilla. No, toivottavasti näitä pikkukisoja tulee vielä.

Viime viikolla treenailtiin Pimun kanssa torstaina ja lauantaina. Torstaina valkkutreeneissä oli teemana tekniikka ja tehtiin vaikeahkoja pujotteluun lähettämisiä. Ekalla radalla oli hyppy hämynä keppien aloituspäässä ja se piti joko layeroida tai sitten änkeä itsensä siihen hypyn eteen lähettämään koira kepeille. Molemmat versiot saatiin onnistumaan hienosti. Toisella radalla tultiin 90 asteen avokulmaan suorasta putkesta täysiä ja parin metrin päässä ekan välin takana oli toinen putki ansana. Tooosi kivalta siis näytti, ja olin ihan varma, että Pimu ampuu ihan suorilta sinne ansaan. Ekalla yrityksellä jarrutin vauhtia ohjaamalla kepeille ikään kuin poispäinkäännöksellä ja tein takanaleikkauksen ja sehän pujotti tosi hienosti. Oho! Toisella yrityksellä ohjasin suoraan avokulmaan ja sekin onnasi! WTF? Se ei vissiin katsonutkaan sinne ansaputkeen! Kolmannella radalla piti tehdä kepeiltä poispäinkäännös putkeen ja jäädä itse keppien toiselle puolelle. Tätä on joskus tehty, eikä ole ikinä onnistunut. Ei onnannut nytkään. Pimu ei vaan tajunnut yhtään, eikä se muutenkaan tykkää että mä tuun kovin lähelle pujottelussa. Lelulle lopulta irtosi, mutta olipahan hankalaa.

Lauantaina treenailtiin kokoonpanolla Urho, Priima ja Pimu. Kentällä oli valmiina numeroitu rata, joten isot sai tehdä sitä ja Urho kaikkea muuta. Urhon kanssa tehtiin kehikon läpi juoksemista ylösmenokontaktia varten ja nyt se osasi jo tosi hienosti juosta laukalla läpi. Lisäksi se teki ainakin puomin alastulokontaktia, rengasta ja pimeitä putkikulmia.

Priima ei ollut oikein aksatuulella ja sen kanssa oli vähän takkuista. Pimu sen sijaan oli oikein superpätevä! Jouduin vielä ohjaamaan sitä ihan paskasti, kun en jaksanut vaihtaa kenkiä ja yritin juosta rataa vaelluskengillä. Silti rimat pysyi ja muutenkin se oli hieno. Tosi harmi, että sunnuntaina ei päästy kisaamaan. No, eiköhän me sit mennä Tamskin kisoihin parin viikon päästä.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Iso poika

Urho järkkäsi eilen todellisen yllärin työpäivän aikana. Normaalisti mun äiti käy meillä aina muutaman kerran viikossa päivällä päästämässä Urhoa ulos ja Jussi tekee jonkin verran etätöitä, joten oikeastaan on harvinaista, että koirat on koko päivän yksinään. Eilen oli kuitenkin tällainen tilanne, että koirat oli koko työpäivän keskenään ja hieman jo jännitti kotiintullessa, että minkähänlainen siivo siellä odottaa. Ylläri oli todella suuri, sillä ei siellä ollut yhtään mitään siivoamista! Ei siis mitään tuhoja tehty ja pissapaperit kuivia. OHO! Sinänsä oli kyllä jo aikakin, sillä Urho täytti alkuviikosta jo 10kk.

Juhlan kunniaksi Urho pääsi illalla aksaamaan, tai olisi se muutenkin päässyt. Mouhis-treenit oli peruttu, joten varasin tallilta vuoron ja suunnattiin sinne Minnin ja Urhon kanssa. Minni teki puomin hinkkausta palkatta ja tällä kerralla saatiin muutaman toiston jälkeen aikaan hirmuinen loikka, jota sitten korjailtiin. No niin, menisköhän pikku hiljaa jakeluun, että sieltä ei saa loikata. Urho teki Jussin kanssa pieniä pätkiä pentukursseilla tehdyistä harjoituksista, jotka oli siellä epäonnistuneet. Nyt korjailtiin vähän ohjauslinjoja ja valssien ajoitusta, niin johan alkoi sujua. Mä tein Urhon kanssa vielä pienet 5min tokot loppuun. Seuraamista, jääviä, kaukoja ja tunnarikapulan piilotusta ekaa kertaa.

Pimukin tokoili maanantaina tavoitteellisten treeneissä. Tehtiin paikallaistumista, merkkiä, ohjattua, ruutua, tunnari ja seuraamista "henkilöryhmän" keskellä (2 ihmistä). Paikallaistuminen aloitettiin nyt ihan alusta ja vain käväisin piilossa. Merkki oli hienosti muistissa ja teki tosi hyvin. Ohjattu myös erittäin hyvä tässä vaiheessa. Tehtiin yksi toisto merkille lähettämisen kautta ja sekin onnasi. Tunnari sen sijaan hajosi täysin. Pimu otti jostain itseensä, eikä uskaltanut tuoda mitään. Toisella lähetyksellä toi vaan jonkun, joten otettiin uusiksi. Taas meni ihan käteen, eikä se pystynyt työskentelemään kapuloilla. Otin sitten loppuun ihan helpon oman piilotuksen agiesteiden sekaan ja sitten se pystyi työskentelemään. Etsi varmaan minuutin ennen kuin löysi, mutta eipähän luovuttanut! En tiedä mikä tässä nyt oikein sitä paineisti. Ruutua tein aluksi VOI-tyyliin ja sitten EVL-tyyliin merkiltä. Hyvin löytyi ja nyt käskytin sen suoraan maahan.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Agitekniikkaa

Eilen vietettiin Pimun kanssa koko päivä Mouhijärvellä Tamskin agikouluttajien koulutuksessa. Päästiin tekemään jopa kolme radanpätkää ja Pimu oli kyllä melkoisen hyvä. :) Ideana oli treenailla tiettyjä ohjauskuvioita radalla ja sujuvasti pääsi siis tekemään kaikkea outoa, mitä ei ikimaailmassa oikeasti tekisi. Torstain valkkutreeneissä Pimu oli taas tosi paineessa, eikä uskaltanut hypätä kunnolla, mutta Mouhistreenit taas korjasi tämänkin vian.

Ekaan rataan käytettiin eniten aikaa ja se olikin myös hankalin. Yllärinä päästiin Pimun kanssa pätkissä rata loppuun asti, vaikka meinattiin jäädä jumiin jo viidennelle esteelle, kun eräs vaan ampui ihan täysiä putkeen mun epätoivoisista ohjausyrityksistä huolimatta. Markonkin mielestä Pimu oli vähän tuhma kyseisessä kohdassa. Saatiin tämä kuitenkin lopulta onnistumaan saksalaisella ja heti sen perään pakkovalssilla kun vaan pidin katseen koirassa ja karjuin kunnolla. Loppuradalla tehtiin mm. parit persjätöt, japanilainen ym. hankalia ohjauksia, joita yleensä sujuvasti välttelen.

Toisella radalla treenailtiin takaakiertoja ja niiden yhteydessä vastakäännöstä ja valsseja. Sekin meni yllättävän hyvin. Yksi päällejuoksurima itsepäisesti tuppasi tippumaan, mutta saatiin sekin lopulta pysymään. Muuten Pimu oli kyllä oikein hieno.

Viimeisellä radalla sitten sylivekkejä, joita myös jostain syystä välttelen, vaikka Pimu kääntyy niillä paljon paremmin kuin perusvalsseilla. Tällä radanpätkällä ei yhtään rimaa alas ja kepitkin onnasi vaikeasta avokulmasta joka kerta. Huisia! Radan toinen kepeillevienti ei tosin onnannut kovin hyvin, vaan Pimu oli viereisellä ansahypyllä joka kerta. Olisi vaan pitänyt lähettää kauempaa kepeille, mutta kulma oli niin vaikea, ettei Pimu osannut hakeutua sinne itsenäisesti.

Sunnuntaina päästään vihdoin taas kisaamaan! Ilmoitin Minnin ja Pimun Lagun kisoihin kahteen starttiin. Hieman tulee pitkä matka, kun kisat pidetäänkin jossain melkein Vaasassa asti, joten syytä olisi tulla sitten myös jonkinlaista menestystä. Osallistujia on ainakin sen verran vähän, että todennäköisesti tuloksella on palkinnoilla kakkosissa ja nollalla kolmosissa.