Maanantain tokoissa tehtiin taas lähinnä EVLää. Ekassa setissä merkkiä, ruutua ja tunnari. Tokassa ohjattua ja luoksetulon stoppeja. Taas olin laatinut liian vähän treenattavaa käytössä olevaan aikaan nähden, mutta parempi näin päin. Merkillä siis aloitettiin ja onnasi heti hienosti kaukaa. Sitten tuli joku häiriö ja Pimu alkoi tarjota maahanmenoa merkille. Plääh, tätä se on nyt alkanut tehdä. Sitten yksi ruutu ensin VOI-tyyliin ja sen jälkeen koitettiin merkin kautta. Hyvin meni merkille, mutta lähti sieltä sitten haahuilemaan taaksepäin, ilmeisesti etsi ohjatun kapuloita. :D Ihan ymmärrettävä moka, sillä ei olla ruutuun lähetystä tehtykään vielä montaa kertaa merkiltä. Kun kapuloita ei löytynyt, niin lähti kuitenkin ruutuun. Toisella yrityksellä teki tosi hienosti ja suoraan ruutuun merkiltä. Huippua! Loppuun vielä tunnari, joka onnasi nyt hienosti. Otti oman heti kun osui kohdalle.
Välissä tehtiin paikallamakuu, mutta Pimu ei osallistunut liiallisen pakkasen takia. Tehtiin myös yhteiset häiriötreenit, jossa puolet porukasta häiriköi muita. Pimun kanssa tein ihan vaan perusasentopönötystä häiriössä. Tosi hienosti se pystyi olemaan, korvat vaan kääntyili ja ilme oli välillä melko kauhistunut, mutta pystyi pitämään kontaktin.
Toisessa setissä sitten ohjattua ilman keskikapulaa. Tällä kertaa haettiin vasenta ja kapulat noin 4m päässä merkin tasosta. Ekalla kerralla vein sen merkille ja lähetin siitä hakemaan, mutta sitten tuli joku häiriö ja se lähti tulemaan kohti. Oli vissiin liian vauva-harjoitus, joten päätin vaan lähettää sen merkille. Toisella yrityksellä sitten tarjosi taas maahanmenoa merkillä. ARGH. Pari merkki-hinkkausta väliin ja sitten vielä yksi yritys merkin kautta kapulalle, joka onnasi tosi upeasti!
Tiistaina aksattiin Pimun kanssa Mouhiksella, jossa teemana oli päällejuoksut, twist ja saksalainen. Ei siis mitenkään kankean ohjaajan vahvimpia alueita, mutta yllättävän hyvin saatiin tehtyä. Meidän ongelmat liittyi taas ihan johonkin muihin asioihin, kuten putkista/putkeen ampumisiin. Saatiin kuitenkin taas tehtyä koko rata loppuun asti, joten kyllä me oltiin melko hyviä. Meidän saksalaiset on kyllä kehittyneet tosi paljon, kun nykyään uskallan lähteä aikaisemmin ohjauksista liikkeelle, enkä odottele joka välissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti