perjantai 7. syyskuuta 2012

Kokeeseen valmistautumista

Eilen mulla oli agivalkussa koulutusvuoro, joten Pimu ei päässyt aksaamaan. Otin sen kuitenkin mukaan ja matkalla Niihamaan poikettiin Hakametsän hiekkakentällä, jossa huominen koekin on. Rakensin ruudun, mutta oli niin kauhea tuuli, että se vähän levisi. Otin ensin ihan pikkuisen seuraamisia, lähinnä palkkasin hyvästä perusasennosta pysähdyksissä. Sitten ruutuun, joka oli siis hieman muuttanut muotoaan. Hyvin lähti, huusin "set" kun oli kohdilla, mutta jatkoi jostain syystä vielä vähän matkaa yli ruudun ja sitten palasi takaisin oikeaan kohtaan, jossa käskin maahan. Outoa. Ehkä se "set"-käsky ei sittenkään ole hyvä. Käppäilin sitten jonkin aikaa edes takas ja kävin palkkaamassa ruutuun. Tehtiin lisäksi metallinouto, joka oli tosi hyvä ja liikkeestä istuminen, joka myös hyvä. Kokeilin vielä huvikseni miten Pimu tekisi täyskäännöksen, jos käännynkin vasemman kautta. Meidän käännös kun leviää aina niin pahasti kun käännyn oikealle. Ei ollut kovin hyvä tämä vasemman kautta käännös, kun ei sitä olla treenattu ikinä, ja Pimu jäi mun jalkoihin, joten en vielä uskalla koittaa sitä kokeessa. Täytyy kyllä ottaa se treenaukseen ja vaihtaa jossain vaiheessa se käyttöön.

Sitten Niihamaan, jossa oli (taas) toinen kenttä vapaana vaikka kalenterissa oli varaus. MURRR!! Otin siinä sitten vielä ruudun kertaalleen ja nyt meni oikein hyvin. Stoppasi hyvin kun huusin "seis" ja saman tien jatkoin "maa", jolla maahan. Olisi varmaan mennyt ilman käskyäkin, mutta treenasin nyt että saan sanottua sen nopeasti. Eli näillä mennään kokeeseen. Tein taas loppukävelyn, mutta nyt Pimu nousi istumaan tokan käännöksen jälkeen, joten kävelin sitten vielä aika pitkään ennen kuin kävin palkkaamassa ruutuun.

Tiistaina aksattiin Mouhijärvellä ja päästiin noin 10 estettä aina kerralla. Radalla pääsi layeroimaan parissa kohdassa, joten niitä sitten myös koitettiin. Tosi makeesti Pimu ampui putkesta hypylle vaikka jäin keppien toiselle puolelle. Irrota se siis ainakin osaa. Kerran tuli keinulta törkeästi läpi, josta tiukka palaute ja lähdössä taas hieman keskusteltiin miten siellä istutaan. En suvaitse nyt yhtään mitään pelleilyjä näissä. Lisäksi Marko kiinnitti huomiota siihen, miten Pimu aina lähtee kiertämään mua ympäri ja käski puuttua siihen. Tästä lähtien kaikenlainen pyöriminen agikentällä on kiellettyä ja Pimu pistetään maahan jos ei pysty muuten olemaan paikoillaan.

Urho on suuresti kehittynyt sisäsiisteydessä! Tällä viikolla ei ole yhtenäkään yönä tullut mitään sisälle, eikä se myöskään ole herätellyt meitä päästämään sitä ulos. Työpäivän aikanakin on tullut vaan pari pissaa. Mä oon roudaillut sitä nyt kaikilla lenkeillä mukana "isojen" koirien kanssa ja hyvin tulee tarpeet jo lenkilläkin. Kyllästyin nimittäin keräilemään sen kilometrin pitkiä paskapökäleitä omasta pihasta ja yritän saada kaikki sen tuotokset tästä lähtien osumaan metsään. Sitten kun se on saanut nappulasäkkinsä syötyä, niin siirrän senkin kokonaan raakaruoalle, joten jätöksetkin toivottavasti pienenee siedettävään kokoon.

Ei kommentteja: