maanantai 7. heinäkuuta 2014

Kesäpäivitys

Joo, näemmä tämä blogi on todellakin jäänyt unholaan, kun ei juurikaan treeni/kisakuulumisia ole päivitettäväksi.

Pimun sairaskertomusta tänne tietty olisi voinut raapustella, mutta itseäni kypsyttää sen tilanne jo niin suuresti, ettei vaan jaksa. Tällä hetkellä se on taas vaihteeksi antibioottikuurilla, mutta pissaa valuu silti harva se yö. Viime viikolla viimeksi käyty lääkärissä, mutta eipä sen tilanteeseen oikein mitään apua ole saatu. Todella kypsää touhua siis.

Urho on sentään kisaillut Jussin kanssa aksaa, mutta sitä viimeistä nousunollaa ei vaan kuulu. Vitosen ratoja on kyllä tehtailtu, joten luulisi, että se sieltä kesän aikana tulee. Tokoa ollaan sen kanssa treenailtu nyt melko ahkerasti, mutta kaikki tuntuu vaan junnaavan paikoillaan, kun se hemmetin seuraaminen on vieläkin niin vaiheessa. Päästiin sentään kesäksi oikeaan treeniryhmään, joten ehkä tässä jotain edistymistä on tiedossa.

Minnin kanssa käväistiin agin SM-kisoissa, mutta ei mennyt kovin vahvasti. Joukkueradalla meni vielä ihan kivasti, mutta hyllytettiin. Yksilöhyppärillä tuli rima alas (!?!) ja sen jälkeen vauhti oli kovin köpöä. Minni ei ole sen koommin aksaillut ja katsotaan vieläkö sitä jaksaa tällä harrastuksella kiusata, vai joko olisi aika leppoisille eläkepäiville. Kovasti se on kyllä aina lähdössä mukaan, kun treenikamppeita kaivetaan esille, joten ehkä kisataan tänä vuonna vielä rotu- ja piirinmestaruuskisat.

Kisakoiran tarve olisi siis kova. Ensi viikonloppuna lähdetään jo kuudetta kertaa Kokkolan KLAGiin ja ekaa kertaa mulla ei ole siellä yhtään starttia. No, ilmoitinpa sitten Urhon samana viikonloppuna Kokkolan KV-näyttelyyn, joten jotain koirapuuhaa sentään mullekin!