Pimu treenaili maanantaina tokoa ja tiistaina aksaa. Siinäpä ne tämän viikon treenit sitten olikin, sillä tänään mennään Miikulle hierontaan, mikä tietää loppuviikoksi huilia.
Maanantaina tavoitteellisten tokoissa treenailtiin noutoja, tai lähinnä ohjaaja treenasi heittämistä. Tehtiin siis hyppynoutoa ja metallia. Kerran yritti kiertää hypyn kapulan kanssa, mutta sain ohjattua sen vielä hypylle. Muut toistot erittäin hyvin. Metallin kanssa ei ongelmia. Toinen treenauskohde oli kaukot, jotka on nyt vähän rikki. Tein läheltä S-I, M-S ja I-S vaihtoja ja kaukaa M-S ja I-S vaihdot takapalkalla. Näin ne onnistuu tosi hienosti. Yritin vielä kaukaa M-I vaihtoa, mutta pienen bordercollien pää oli jo niin jumiutunut seisomiseen, ettei pystynyt enää muuta tekemään. Lopulta tauon ja paikan vaihtamisen jälkeen saatiin yksi onnistunut vaihto. Olipahan jumia! Paikallamakuussa tehtiin täyspitkä aika ja muuten oli ok, mutta sivulle tullessa meinasi nousta saman tien istumaan.
Tiistaina treenattiin pitkästä aikaa Mouhiksella. Radalla oli kepit kaksi kertaa tosi hankalista avokulmista, joten päätin jo rataantutustumisessa, että turha tutustua ekaa keppikulmaa pidemmälle. Yllärinä selvitettiinkin rata pätkissä loppuun asti ja ne kepitkin meni joka kerta ihan oikein, vaikka jouduin menemään törkkäsemään Pimun ekaan väliin ja yleensä se ei yhtään tykkää kun mamma tulee niiiin lähelle. Jotain kehitystä on siis tapahtunut agitauon aikana. Muutenkin rata meni ihan kivasti. Vain pari rimaa alas ja muutenkin Pimu oli hyvin kuulolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti