maanantai 25. helmikuuta 2013

2 pistettä

Sen verran jäi uupumaan lauantain kokeessa VOI1-tuloksesta. Tosin tavoitteena meillä oli tällä kerralla mennä vain tekemään kaukot hyvällä ilmeellä ja siinä onnistuttiin, mutta silti ärsyttää todella suuresti, että jäi noin vähästä kiinni. Kokeessa sattui kaksi varsinaista mokaa, muuten Pimu oli hyvässä mielentilassa. Liikkeestä istumisen se seisoi taas ja luoksetulon maahanmeno jäi tekemättä. Tuomarina Ilkka Sten ja koe pidettiin Tamskin tallilla.

Paikallamakuu 10
Ekaa kertaa ikinä me päästiin melko hillitysti kehään ja omalle paikalle asti. Oho! Ei siis ryysitty eikä kytätty muita. Poismeno ei tosin enää ollut ihan niin hillittyä. Itse liikkeessä ei kai mitään moitittavaa. Perusvino makuu.

Seuraaminen 8
Ennen kehää tein hämyn ja otin muka namin käteen. Ei sillä Pimua pitkälle hämätty, mutta saatiinpahan ihan kohtuu seuraaminen tehtyä.

Liikkeestä istuminen 0
Ei vaan pysty kykeneen. Kuulemma perusniiaus ja siitä takas ylös. :( Ihan reilut avut kyllä annoin.

Luoksetulo 6
Superhyvä stoppi, mutta maahanmenossa vilkaisi liikkuri-Annukkaa juuri ennen kuin annoin käskyn ja lähti saman tien tekemään kaarrosta sivulle eikä enää stopannut. Sanoin kaksi käskyä, mutta sitten tajusin pitää turvan kii eikä nollattu.

Hyppynouto 10
Perushyvä iiiisolla kapulalla. Piti vähän rankaista Pimua edellisten liikkeiden mokista, joten valkkasin keskikokoisen (meille ison) kapulan. Hyvin toi. :)

Metalli 10
Perushyvä. Tämä tehtiin vauvakokoisella, ihan liian ilkeä en kuitenkaan halunnut olla.

Tunnari 10
Hieno!

Kaukot 7
I-S-M-S-I-M perussetti siis. Ekassa vaihdossa nousi istumisen sijaan seisomaan,mutta toisella käskyllä istui. Vähän eteni tästä johtuen, mutta ilme oli hyvä ja pystyi tekemään kaikki loput vaihdot ekalla käskyllä!

Ruutu 10
Kerrankin saatiin lopettaa kivaan liikkeeseen. Mun käskystä (Pimu menee seis-käskyllä maahan) tuli nillitystä, mutta esitin tyhmää enkä alkanut väitellä. Ehkä sitä voisi koittaa pysäyttää maahan-käskylläkin, varsinkin jos mennään vielä Stenille.

Kokonaisvaikutus 10
Pientä Sten-lisää, mutta oli Pimu kyllä muutenkin tosi kiva.

Ärsyttävät 254p VOI2-tulos. Palkinnoillekaan ei päästy, kun kolme koirakkoa sai ykköstuloksen.

Ei kommentteja: