tiistai 8. tammikuuta 2013

Maanantaitokot

Eilen pitkästä aikaa taas tavoitteellisten maanantaitokot. Pimu jatkoi EVL-linjalla, eli tehtiin merkkiä, ruutua, ohjattua, jääviä liikkeitä ja kaukoja. Paikallaoloissa tehtiin nyt ekaa kertaa myös istuminen.

Merkillä alkoi ja teki ihan superhyvin sen jälkeen kun tajusi mistä on kyse. Ekalla yrityksellä lähti johonkin agisiivekkeiden luo ja pisti maihin. :D Sitten liitettiin siihen ohjatun hakeminen ja eka toisto aivan loistava. Toisella toistolla meinasi lähteä suoraan kapulalle, mutta korjasi sitten merkille. Loppuun vielä pelkkä merkki niin, että kapulat oli paikoillaan. Nyt oli kapuloilla jo niin paha imu, että lähti suoraan vaan vasemalle ja toi sen. Vähän säätämistä, niin saatiin se merkkikin lopuksi tehtyä.

Sitten kaukot. Tein ylipitkän sarjan, jossa M-S-vaihdosta lopussa palkka. Vähän liikkui kun tuli niin paljon toistoja, mutta ideana oli vaan saada se M-S palkattua ja vähän painetta alle pitkällä sarjalla. Sitten jääviä ihan yleishengailuna. Maahanmeno on kyllä tosi vahva, seisominen ja istuminen sekoittuu välillä, mutta kyllä nekin jo meni paljon paremmin kuin ennen. Pimu oli oikein täpäkkänä ja hyvin kuulolla, kun mulla oli taas astetta paremmat namit (sian ihraa) mukana.

Loppuun sitten ruutua. Ensin VOI-ruutu siksi, että tietää missä se yleensä on ja sitten koitettiin merkiltä. Muiden yllytyksestä merkki oli toooosi kaukana ruudusta ja vähän hirvitti mitä tästä tulee, eikä siitä aluksi mitään tullutkaan. Pimu sekotti ohjattuun ja selkeästi lähti etsimään kapulaa. Lähettelin vaan sinnikkäästi ruutuun ja lopulta se sitten löysikin perille. Toinen toisto jo erittäin mallikas ja meni kerrasta loppuun asti. Pitää siis keksiä joku eri virittelysana näihin.

Paikallamakuu meni ihan normisti, mutta istuminen ei vielä onnistu. Kurkin piilosta välillä ja just kun meinasin mennä palkkaamaan, se lösähti maihin. Kävin nostamassa ja sitten pystyi istumaan.

Ei kommentteja: