tiistai 3. syyskuuta 2013

Treeniä, saikkua, hoitoja ja synttärit!

Pimu-pieni täytti eilen 5 vuotta! Koira parhaassa iässä siis. :)

Pari päivää edellisen blogikirjoituksen jälkeen Pimpula jäi kiinni yöllisestä alleenkusemisesta, joten suuntasimme heti miten lääkäriin. Meiltä on koko kesän ajan löytynyt isompia ja pienempiä pissalänttejä aina välillä koirien nukkumapaikoilta, ja pääepäilty tähän asti on ollut Nelli. Isommat lammikot on tosin yleensä löytynyt Pimun nukkumasohvalta ja tällä kertaa oikea syyllinen jäikin rysän päältä kiinni. Pimun pissanäytteestä löytyi tulehdussoluja, joten saatiin ab-kuuri, vaikka oireet viittasikin enemmän steriloinnista johtuvaan virtsankarkailuun. Päätettiin syödä kuuri ja katsoa tilanne sen jälkeen uudelleen. Lirutuksia tuli vielä noin viikko kuurin alkamisesta, mutta sitten ne loppui kuin seinään, eikä vaiva ole enää palannut, joten taisi se sittenkin olla vaan tulehdus. Kontrollikäynnillä pissa oli puhdasta, mutta jatketaan kuitenkin tilanteen tarkkailemista.

Viime viikolla koko aktiivilauma (Pimu, Urho ja Minni) pääsi Turun koirafysiossa Tanjan käsittelyyn. Urho oli ekaa kertaa, mutta osasi lopulta olla melko nätisti. Pimu oli yllättävän hyvässä kunnossa ottaen huomioon Urhon aiheuttamat lukuisat törmäilyt. Minni oli myös ihan perusjuminen, ei mitään ihmeellistä. Urho oli saanut kaulansa ihan tuhannen juntturaan ja sitä hoidettiinkin sitten pitkään. Lukot saatiin lopulta auki, mutta hiki tuli sekä mulle että Tanjalle, kun yritettiin pitää kaikin voimin vastustelevaa Urhoa paikoillaan hoidon aikana. Kaulan käsittelyn jälkeen se onneksi rentoutui ja oli loppuajan ihan nätisti, jopa silmät kiinni välillä.

Minni ja Urho pääsi myös eläinlääkärille viime viikolla, kun molemmilta vanheni rokotukset. Minnin anaalirauhaset oli myös ihan tukossa ja ne tyhjennettiin samalla. Olipahan tiukassa ja paksua mönjää, ihan hävetti etten ole huomannut niiden vaivaavan. :( Urho painoi jo tasan 20kg! Kyllä se vähitellen alkaakin jo muistuttaa enemmän paimen- kuin vinttikoiraa, joten lihotuskuuri on näemmä alkanut tehota.

Vihdoin olen vähän ryhdistäytynyt myös Urhon tokon suhteen ja ollaan muutamaan kertaan jopa treenattu. Pieni on kyllä niin pätevä tokoeläin, että siitä voisi tulla vielä vaikka mitä. No ensi talvena sitten aloitetaan Miikun kanssa oikein tehotreenauskausi. Aksat on sujuneet Jussilta ja Urholta koko ajan vaan paremmin ja ne on jo huipputaitavia.

Pimun tokoilut junnaa vähän paikoillaan motivaationpuutteen takia. Pitäisi vaan saada itseään sen verran vielä niskasta kiinni loppuvuonna, että ilmoaisi sen johonkin kisoihin. Agilityt on myös nyt jäämässä pois mun osalta. Jussi treenaa Pimun kanssa loppuvuoden Mouhijärvellä ja kisaa sitten myös kunhan saavat yhteistyön pelaamaan. Minnikin pääsi pari viikkoa sitten vierailemaan Mouhistreeneissä Jussin kanssa ja teki tietty taas nollan. Piirinmestaruuksissa Jussi pääseekin sitten tositoimiin Minnin kanssa.

Ei kommentteja: