perjantai 2. elokuuta 2013

Hienot kenraaliharjoitukset

Olipahan treenit eilen valkkuryhmän kanssa. Jälkeenpäin ajatellen olisi ollut fiksumpaa jäädä kotiin, sen verran tuhoa taisin aiheuttaa Pimun hyvälle aksamielentilalle.

Pimu on tällä viikolla päässyt aksailemaan kolme kertaa. Tiistaina se kävi Mouhiksella Jussin kanssa, kun itse olin vaan niin väsynyt ja huonovointinen töiden jälkeen, että en kyennyt. Oli kuulemma mennyt päin persettä ohjaajalla, mutta Pimulla oli kivaa. Keskiviikkona Jussi kävi Urhon ja Pimun kanssa SDP:llä ja oli mennyt jo vähän paremmin ohjaajallakin.

Eilen sitten valkkutreeneissä sählättiin ja nujerrettiin pieni koira totaalisesti. Ihan alkutreenistä onnistuin kunnollla törmäämään Pimuun sen tullessa putkesta suoraan mun jaloille, kun en vaan päässyt ajoissa pois alta. Mun jalan alla tuntui jotain pehmeää ja kaaduttiin sitten molemmat. Pimun kiljaisusta päätellen johonkin sattui, mutta en tiedä mikä osa siitä mun jalan alle jäi. :( Ei kuitenkaan aristanut kopelointia ja jatkoi menoa ihan normaalisti, tosin oli hieman varovainen sen jälkeen. Sitten ennen meidän toista kierrosta Pimu meni irvistelemään Satiaiselle, joka hetken tilannetta seurattuaan ei enää jaksanut olla noteeraamatta vaan rähähti Pimulle kunnolla. Mitään ei sattunut, mutta Pimu säikähti ihan hulluna ja alkoi huutaa. Great. Siitä sitten radalle ja olipahan pikkukoira paineessa. Ei kyennyt tekemään juuri mitään kun piti vaan tuijotella Satista kentän reunalle. Plääh. Väkisin räävin radan osissa loppuun asti ja pystyi se kuitenkin lopulta leikkimään, joten jonkin verran sain sitä rentoutumaan. Se siitä hyvästä aksamielentilasta.

Näistä lähtökohdista on tosi inhottavaa lähteä huomenna kisoihin.

Ei kommentteja: