maanantai 30. syyskuuta 2013

Epistä ja viestiä

Lauantaina käväistiin Miikun kanssa katsastamassa agi.fi-halli episten merkeissä. Jussi osallistui ekaa kertaa Urholla mölleihin ja Pimulla kisaaviin. Maxi-möllien rimat oli 50cm, joten uskaltauduttiin ilmoittaa Urho maxeihin medien sijaan. Rata oli ihan perusmölli sisältäen puomin. Ainoastaan lopussa oli vähän tiukka paikka suoran putken jälkeen, kun moni ohjaaja yritti ehtiä putken jälkeen työntämään koiran seuraavalle hypylle ja jalkoihinhan ne sieltä putkesta tuli. "Pakotin" Miikun ja Jussin ohjaamaan koiransa putken toista puolta, ettei tule ylimääräisiä ruumiita, vaikka sillä ohjauksella joutui tekemään takanaleikkauksen hypylle.

Urho oli kyllä oikein pätevänä! Vieras paikka ei haitannut sitä yhtään ja hyvin pystyi keskittymään. Hieman tuli esteiden ohituksia kaarteessa, kun se jäi vaan jotenkin Jussin käteen ihan kiinni. Toisaalta Jussikin ehkä teki hieman turhaa haltuunottoa parissa kohdassa. Urho meni radan kaksi kertaa ja ekalla yrityksellä jumiutui siihen takanaleikkaukseen ja meni sitten hypyn väärin päin. Toisella yrityksellä tämä onnasi, mutta muuten ohitti sitten kolme hyppyä, joten siitäkin hyl. Puomi meni oikein hyvin molemmilla kerroilla ja hyvin irtosi putkiin. Pari rimaa vähän kolisi, mutta eipä tippunut yhtään, joten hyvä alku episuralle. Harmi, ettei saatu tulosta Urholle, sillä luokassa oli vain kolme osallistujaa. Miikku "joutui" sitten patsastelemaan ihan yksin palkintopallilla Priiman kanssa. :)

Kisaavien rata oli myös ihan kiva. Pimu meni myös kahteen kertaan, ekalla yrityksellä tehtiin kisamaisesti ja toisella palkattiin kontaktit, ne kun oli vähintääkin ilmavat ekalla kiekalla. Pimukin oli oikein pätevä! Ekalla yrityksellä jätti kepit kesken kun Jussi jäi liiaksi jälkeen ja kaksi rimaa tuli, joten tulokseksi 15. Maxeissa ei tullut kuin kaksi tulosta, joten Pimu pääsi palkinnoillekin! Toisella yrityksellä Jussi palkkasi kaikki kontaktit, joten hyl, mutta tämä rata selvitettiin muuten paremmin. Vain kaksi rimaa alas, eikä muita virheitä. Vähän vielä treeniä ja kokemusta Pimun ohjaamisesta Jussille, niin alkaa rimatkin pysymään paremmin.

Sunnuntaina viestiteltiin Miikun metsissä pitkästä aikaa. Ensin tehtiin Urholle ja Pimulle helpompi treeni ja molemmat juoksi vain kolme pätkää. Urho lähetettiin edellä ja Pimu perässä. Hyvin meni muuten, mutta viimeiselle osuudelle Pimu ei lähtenyt, vaan meidän piti Miikun kanssa vähän huudella sitä A-pisteelle. Huutelun jälkeen juoksi reippaasti.

Sitten varsinaiseen treeniin, eli Roihu, Priima ja Urho Jussin mukana metsään ja me jäätiin Miikun kanssa taas A-pisteelle. Tarkoituksena oli tehdä vähän vaikea treeni ja siinä kyllä onnistuttiin, sillä läskiksi meni Urhon ja Priiman osalta. Roihu oli porukasta ainoa pätevä ja juoksi kaikki 5 osuutta. Ensimmäiset kaksi osuutta meni vielä kaikilta hienosti järjestyksellä Roihu, Urho, Priima. Kolmannelle osuudelle Jussi lähetti Priiman Roihun jälkeen ja sepä ei sitten juossutkaan vaan kääntyi takaisin. Seuraavaksi yritti lähettää Urhoa, mutta sekään ei löytänyt perille, vaan tuli jonkin ajan päästä takaisin. Oli ilmeisesti vaan juossut polkua pitkin vähän vikasuuntaan. Sitten lähetettiin A-pisteeltä Roihu takaisin Jussin luo metsään ja Jussi yritti sitten sen perässä saada Urhoa ja Priimaa juoksemaan A-pisteelle. Jussi lähetti Roihun melkein heti takaisin A-pisteelle, Urhon heti Roihun perään ja Priiman Urhon perään, mutta molemmat oli taas tulleet takaisin. Roihu selviytytyi ainoana uskollisesti perille. Pölvästikaksikolle helpotettiin sitten reilusti tilannetta ja Jussi käveli niiden kanssa sen verran takaisin päin metsästä, että pääsi hämäävästä polusta ohi ja lähetti molemmat siitä A-pisteelle. Lisäksi Miikku piti sopivasti mölyä ja Roihuakin haukutettiin avuksi. Vihdoin ne sitten osasi tulla perille, tosin Priima tuli ennen Urhoa, joten mitä lie olivat vielä siellä metsässä säätäneet. Hyvin oli kyllä kaikilla muistissa mikä on homman nimi, todennäköisesti se polku oli vaan hämännyt liikaa.

Ei kommentteja: