Urho oppi sittenkin uimaan viime viikonloppuna ja ihan itsekseen. Tähän asti se on sujuvasti väistellyt jopa pienet vesilätäköt, eikä sitä ole saatu veteen edes Pimun tai lelujen perässä. Lauantaina se sitten ilmeisesti keksi, että voisihan tuota kokeilla ja lähti yhtäkkiä rannasta veteen ihan itse ja uiskenteli pitkät pätkät. Loistavaa!
Viime aikoina on ollut hyvin hiljaista treenirintamalla. Ei vaan huvita. Pimun kanssa ollaan tokoiltu kerran ja viime tiistaina aksattiin Mouhiksella taaskin ihan pätevästi. Urho on myös tokoillut kerran, mutta aksaillut ja hakuillut/viesteillyt ahkerasti Jussin kanssa.
Minnikin pääsi eilen ihan oikeisiin treeneihin, kun Tamskin SM-joukkuelaiset treenasi Niihamassa. Turhapa sen kanssa on sen suuremmin treenailla, kun aina vaan se menee just sinne mihin ohjataan. Niin tälläkin kertaa. Vauhti vaan ei todennäköisesti tule riittämään SM-karsintaradalla ihanneaikaan, mutta mennään nyt tekemään vaan perusnolla ja katsotaan riittääkö jatkoon.
Vihdoin ja viimein kesän kisakausi pääsee kunnolla alkuun! SM-kisojen jälkeen onkin heti jo Tuorlan juhannuskisat ja parin viikon päästä heinäkuussa agirotu ja KLAG. Nelli joutuu todennäköisesti jäämään kesän kisareissuilta pois, jos vaan löytyy hoitaja. Se oli viime kesänä jo hyvin väsyneen oloinen kisapaikoilla, joten ei viitsi sitä enää rasittaa turhan takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti