Kylläpä tahmaa tämä blogin päivittäminen, vaikka kaikkea on taas tapahtunut. Jotenkin sitä luulee, että on aikaa vaikka mihin, kun ei tarvitse käydä töissä, mutta jotenkin tuo ihmisvauva vaan imee tehokkaasti kaiken ylimääräisen ajan. Treenattu on kuitenkin viime viikkoina jopa pari kertaa viikossa, joten edistystä tapahtuu.
Minni on siis päässyt myös treenaamaan ja sen eka treenikerta puolen vuoden tauon jälkeen sujui niinkin nohevasti, että ilmoitin sen melkein saman tien Tamskin kisoihin 23.2. Kisoja ennen treenattiin vielä toinenkin kerta ja Miikku hoiti hieronnan, niin johan oltiin valmiit comeback-kisoihin. Tuomarina oli Salme Mujunen, joten arvelin tiedossa olevan kivaa putkirallia ilman puomia. Oikeassa olinkin ja päästiin suhaamaan molemmat agiradat ilman puomia ja rimatkin oli vielä 25cm, joten olipahan juhlaa! Minni oli kyllä oikein pätevä ja itsekin ainakin yritin juosta radalla. Kisakirjaankin tuli merkinnät molemmista radoista, joten kaikin puolin hyvä reissu ja Minni teki hienon comebackin.
Bortsut on päässeet treenaamaan sekä agia että tokoa. Pimu on meidän tauon aikana tullut entistä epävarmemmaksi agissa, joten saattaa olla, että sen agiura on taputeltu ja jatketaan vain tokon parissa. Mua ei yhtään huvita aksata sen kanssa tällä hetkellä, kun se arpoo pahan näköisesti joka ikistä hyppyä. :( Tokossa se sen sijaan loistaa, joten hyvä, että pystytään tekemään edes jotain lajia.
Urhosta sen sijaan on kuoriutunut niin hieno agieläin, että kisauran korkkaus todennäköisesti tapahtuu jo tänä keväänä. Se on yllättävän kuuliainen radalla ja vaatii tarkan ohjauksen, mutta on oppinut jo irtoamaankin ihan kivasti. Ja voi vitsit miten se kääntyy! Ihan huipputyyppi. Toko siltä sujuu myös ihan kivasti, pitäisi vaan alkaa treenata nyt ihan kunnolla niitä tylsempiäkin liikkeitä, niin päästäisiin joskus kisoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti