keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Parempaa

Taas kävi niin, että agimasennus selätettiin lopullisesti Mouhistreeneissä. Melkein jo tekisi mieli ilmoittaa Pimu kisoihin, mutta jonkinlainen järki täytyy kuitenkin vielä pitää päässä. Eilen se oli kyllä niin super! Ekalla kiekalla ei riman rimaa ja ainoa Pimun moka oli tulla ihmisnuolesta läpi ja suoraan mun varpaille. Pienellä huomauttamisella tämäkin korjaantui. Tokalla kiekalla yksi takaakiertorima itsepäisesti alas, mutta sekin johtui siitä, että Pimu hyppäsi sen niin vinoon, että osui siivekkeeseen joka kerta. Pieni vekkaus hypyn taakse ja johan parani hyppylinja. Ihan mahtista taas.

Viime viikon valkuissakin Pimu oli melko ok ja piti rimoja ihan nätisti. Yksi välistäveto tuotti suurta tuskaa, kun takana oli putki parin metrin päässä ansana, mutta ahkeralla palkkauksella päästiin siitäkin. Lopun supervaikealta tuntunut ohjaus takaakiertoon ansahyppyjen välistä onnasi joka kerta, joten on se vaan välillä aika hieno koira.

Tokoilut on hyvin minimissä tällä hetkellä kun ei vaan kiinnosta. Perjantaina käytiin kuitenkin LEVEKin kentällä Miikun kanssa ja tehtiin ainakin huippuhieno tunnari. Lisäksi ruutua, noutoa ja jotain muuta pientä.

Lauantaina käytiin Pimun kanssa tutustumassa DOBOon Koiranpäivien järkkäämässä tapahtumassa. Pimulle oli kovin jännää yrittää pysytellä DOBO-pallon päällä ja se tärisi ihan hulluna siinä. Makuulla pystyi olemaan rauhallisemmin, joten tehtiin sitten pääasiassa sitä, ettei ihan lihakset jumiudu jännittämisestä. Muut liikkeet olikin sitten ihan helppoja. Ihan kiva laji jos vaan jaksaisi harrastaa.

Urhokin on päässyt tekemään jotain. Viime keskiviikkona se kävi Tamskin flyball-treeneissä ja kuulemma oli heti osannut kaiken täydellisesti. Perjantaina se aksaili Mouhiksella ja oli tietty taas paras koko ryhmästä. Maanantaina mä jouduin Urhon ohjaksiin kun tokoiltiin Eteläpuistossa. Tehtiin noutoa ja koska mulla oli yllätys yllätys taas vain Pimun "vauvakokoiset" kapulat mukana, niin Urho sai tehdä Sallan 650g PK-kapulalla. Eipä se paljoa painanut Urhon mielestä ja oikein pätevästi nousi. Sain myös tehtyä hienon paikallamakuun huippuhäiriöillä kun vieressä tyypit tokoili, läski varis hyppeli melkein vieressä ja kauempana oli vielä superkivaa flyballia meneillään.

Pikku hiljaa pitäisi alkaa valmistautua Minnin SM-kisoihin. Näillä näkymin vedetään viimeistelykisat ensi torstaina Takuilla. Kisakampaus on sentään jo hoidettu.

Ei kommentteja: