Näköjään laiskahko päivitystahti jatkuu edelleen kun ei mitään erikoista ole tapahtunut.
Viime maanantaina Pimun kanssa tokoiltiin tavoitteellisten kanssa tallilla, enkä enää edes muista mitä kaikkea tehtiin. Varmaan ainakin liikkeestä istuminen. Tiistaina aksattiin Mouhiksella, eikä siitäkään suuria muistikuvia, joten kai sekin ihan normisti meni.
Keskiviikkona tokoilin Urhon kanssa tallilla ja otin pienesti aksaakin sillä aikaa kun kouluttamani ryhmä tutustui rataan. Tokossa sillä alkaa olla jo ihan kiva mielentila ja keskittymistaso. Aksassa ammuttiin sen sijaan välillä kiinni mun hihaan ja oltiin muutenkin niin överi-kierroksilla, että taidanpa jättää sen lajin lopullisesti Jussin vastuulle.
Torstaina Pimun agivalkkutreenit, joissa tehtiin kolmea eri radanpätkää. Kertaalleen saatiin tehtyä 20 estettä nollalla, joten eipä nekään treenit ihan paskasti menneet. Perjantaina Urho aksaili Jussin kanssa Mouhiksella ja kuulemma ihan pätevää oli ollut sielläkin.
Lauantaina aamulla oli viimeiset Keijon vetämät tokot Pimulle tallilla ja tehtiin ainakin superhienot noudot (tunnari, hyppynouto, metallinouto ja ohjattu). Kaukoja hinkutettiin myös ja ne nyt kusee aika lailla tällä hetkellä. Iltapäivällä vielä Miikun luona viestitreenit pitkästä aikaa. Urho ja Pimu juoksi peräkkäin ja ihan pätevästi. Ainoastaan viimeiselle pätkälle Urholla oli jotain vaikeutta lähteä.
Sunnuntaina vietettiin koko päivä Mouhiksella, jossa Maria piti Tamskin agikouluttajille koulutuksen. Pimun kanssa oltiin vuorossa vasta melkein viimeisenä, joten Jussi ystävällisesti toimitti sen mulle vasta iltapäiväksi paikalle, ettei tarvinnut koko päivää viettää autossa. Pimun perusongelma (= selän takaa putkeen sinkoilu) tuli radalla hyvin esille, eikä siihen oikein keksitty mitään kunnon ratkaisua. Palkkaamalla sain sen tulemaan oikein ja pari kertaa meni hämypalkkauksenkin kanssa, mutta sitten ei enää sekään toiminut. Että taitaa mulla olla vähän vaikea agikoira. Oon vähän miettinyt, että ei mulla taida olla Pimun kanssa enää mitään agitavoitteita. Kunhan vaan pidetään hauskaa ja melkein jo toivon ettei ikinä nousta kolmosiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti